Odotan siis ensimmäistä lastani ja viikkoja on nyt kasassa 25. Vatsa on jo jonkinverran pyöreä ja kaikki ympärilläni tietävät asiasta. 

Olen erittäin innoissani uudesta elämästä joka pian koittaa. Osa lapsen tuomista muutoksista elämässä on jo todellisuutta. Viikonloppuisin ei rällätä kuten ennen ja näin ollen ystävien kanssa hengailu hieman vähentynyt. Vietän siis rauhallista kotielämää. Nämä muutokset eivät ole kauheammin minua haitanneet, enemmin olen innoissani pienestä ihmeestä jonka pian saamme syliimme. Nuoresta iästäni huolimatta tunnen olevani valmis tähän ja otan kaiken tulevan vastaan avoimesti. Onneksi ympärilläni on paljon ihmisiä jotka ovat aina valmiita auttamaan kun apuja tarvitsen. En koe olevani mikään kaikkivoipaisuus vaan ymmärrän että en tiedä lastenhoidosta juurikaan mutta uskon että ajan ja apuvoimien kanssa me selvitään mistä vain.

Synnytys jännittää jonkin verran. En kuitenkaan vielä ainakaan mieti asiaa sen enempää vaan etenen päivä kerrallaan ja kuuntelen tarkasti kaikki neuvot joita minulle annetaan. Olen päättänyt lähteä saliin ajatuksella;  "Pakkohan sieltä on selvitä!"